KIITOKSET 75 VUODEN TAKAA
Viipurissa 28.5.1904 liikemiesperheeseen syntynyt Charles Nyberg aloitti kauppakorkeakouluopintonsa Helsingissä
syksyllä 1926. Säädetyssä aikataulussa toukokuun 31. päivänä 1928 ylioppilas Nyberg sai päästötodistuksen
korkeakoulunsa kauppa- ja pankkiosastolta. Kiitettävästi suoritettu kauppaoppi oli tutkinnon pääaine
- yleisarvosanaksi jäi kuitenkin muutamien vaatimattomampien suoritusten myötä tyydyttävä.
Ekonomin tutkinnon ohella Charles Nyberg pätevöityi myös ulkoasianhallinnon tehtäviin ja toimi niissä
vuodesta 1930 alkaen ensin Ranskassa ja sitten Espanjassa sekä Portugalissa ja Brasiliassa. Madridissa
ollessaan hän joulukuussa 1934 avioitui Ruotsin edustustossa työskentelevän Ulla Edgrenin kanssa.
Vuonna 1940 pariskunta palasi ”lähemmäs lähtöruutua” Kööpenhaminaan, jossa Charles toimi lähetystöattaseana,
kunnes vuonna 1947 perusti metsäteollisuustuotteiden agentuuriliikkeen C Nyberg & Co A/S.
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö oli Nybergin tärkein päämies. Hän oli ilmeisesti jo ennen diplomaattiuraansa tai
sen aikana tutustunut itseään kymmenkunta vuotta vanhempaan metsämaisteri (Yalen yliopisto) Wilhelm Lehtiseen,
joka vuonna 1945 oli valittu Enson toimitusjohtajaksi. Tästä tuttavuudesta ei liene ollut ainakaan haittaa:
aluksi edustus koski mekaanisen puolen tuotteita eikä niitäkään kaikkia, mutta Summan tehtaan aloittaessa
toimintansa 1950-luvulla Enso sai Nybergin eduksi luvan poiketa Finnpapin jakelukanavista. Myös Uimaharjusta
ostetun sahan tuotanto ohjautui tälle ”poikkeusreitille”.
Charles Nybergin kerrotaan olleen tärkein kokoava lenkki Kööpenhaminan suomalaisten johtajien joukossa.
Hän oli vuonna 1960 perustamassa aktiivista, yhä toimivaa lounasklubia, johon Suomen suurlähettiläskin
piireineen liittyi. Yrityksensä henkilökunnalle hän oli isähahmo, joka edisti suomalaisen ruokakulttuurin
tuntemusta tuottamalla kotimaastaan alaisilleen niin puolukoita kuin palvikinkkuja. Säästäväinen hän oli,
joku sanoisi nuuka, mutta lähemmille ystävilleen sydämellinen ja lämmin keskustelukumppani.
Nybergin harrastuksiin kuuluivat metsästys ja - ei vielä tuolloin lainkaan yleinen - golf. Hän teki myös
käytännön liikesivistystyötä ottaessaan lukuisia suomalaisia opiskelijoita harjoittelijaksi yritykseensä
aikana jolloin ulkomainen harjoittelu oli nykyiseen verrattuna varsin harvinaista.
1970-luvulla Enso valitsi linjakseen hoitaa itse markkinointinsa. Tämän linjan mukaisesti ostettiin vuonna
1980 Nybergin yhtiön koko osakekanta. Charles Nyberg jatkoi vielä jonkin aikaa yhtiön hallituksessa. Hän
kuoli 80-vuotiaana 2.5.1985.
Charles oli laatinut yhdeksän vuotta nuoremman puolisonsa Ullan kanssa keskinäisen testamentin,
jonka oleellisin osa edustaa Charles Nybergin kiitollisuutta opinahjolleen Kauppakorkeakoululle.
1920-luvulla ja kauan sen jälkeenkin Liikesivistysrahasto oli yksityisen Kauppakorkeakoulun kannalta
eräänlaisen kummisedän tärkeässä roolissa, joten Liikesivistysrahaston nimeäminen yleistestamentinsaajaksi
on ollut kovin perusteltua. Testamentti ajankohtaistui Ulla Nybergin kuoltua huhtikuussa 2003.
Liikesivistysrahaston hallitus on kunnioittaakseen lahjoittajien tahtoa päättänyt kirjata vuonna 2004
vastaanotettavat testamenttivarat Charles ja Ulla Nybergin rahastoon. Usean miljoonan euron luokkaa olevan
erikoisrahaston sääntöjen mukaan:
Rahaston tuotto käytetään Helsingin kauppakorkeakoulussa annettavan opetuksen kehittämiseen ja siellä
tehtävän tutkimuksen edistämiseen. Kauppakorkeakoulusta vuonna 1928 ekonomiksi valmistuneen Charles Nybergin
elämäntyön kunnioittamiseksi etusijalle asetetaan kansainvälistä liiketoimintaa koskeva opetus ja tutkimus.
Uskon, että näiden vielä jakamattomien apurahojen turvin suomalaisen elinkeinoelämän tuleville edistäjille
pystytään tarjoamaan entistäkin parempaa liiketoimintaosaamista.
Kruununhaassa tammikuussa 2004
Kari Asp
Takaisin |