Jo yli 200 kertaa ovat kauppatieteiden tukijat
perustaneet nimikkorahaston Liikesivistysrahaston
yhteyteen.
-
Muunlaisen muistamisen asemesta voidaan onnittelut
ja muut tervehdykset esittää kartuttamalla
rahastoa.
-
Rahaston perustaja voi kohdistaa panoksia
tärkeäksi tietämilleen alueille.
-
Lahjoitetun pääoman reaaliarvo ei rahastossa rapistu.
-
Kaikille rahastoillemme yhteiset periaatteet on kirjattu
erikoisrahasto-ohjesääntöön.
|
 |
Erikoisrahasto voidaan perustaa onnittelukanavaksi
Usein uusi erikoisrahasto Liikesivistysrahastoon
perustetaan yrityksen tai talouselämässä vaikuttavan henkilön
merkkipäivän lähestyessä.
Tällöin voidaan onnittelijoille kertoa Merkkipäiväluettelossa ja esimerkiksi
kutsukirjeissä kummankin osapuolen kannalta käytännöllinen toimintatapa:
mahdollisten lahjojen ja kukkatervehdysten asemesta pyydetään kartuttamaan
Liikesivistysrahastoon perustettua "Yritys 0y:n" juhlarahastoa/"Sisko ja Veikko
Yrittäjän" erikoisrahastoa/...
On myös mahdollista, että esimerkiksi jokin olemassa oleva aluerahasto sopii keräyksen osoitteeksi. Toisaalta, nyt
ehkä perustettavaa rahastoa voi kartuttaa tulevinakin juhlapäivinä.
Erikoisrahaston vähimmäispääoma on 15.000 euroa. Sen on
oltava Liikesivistysrahaston tilillä ennen
perustamiskirjausta. Jos onnittelukeräyksen tuotto on osa
rahaston perustamispääomaa, tulee perustajan varautua
vähintään kyseisen summan täyttämiseen.
Rahastokohtaiset säännöt voidaan
käsitellä ennen rahaliikennettä. Ellei erikoisrahaston pääoman tuotolle haluta
säännöissä asettaa hyvin voimakkaita käyttörajoituksia, hoituu asia yhdessä
työvaliokunnan kokouksessa. Valiokunta kokoontuu noin kahden kuukauden
välein. Rahaston toimitusjohtaja Kari Asp (puh: 09-659933; e-mail:
asp@lsr.fi) laatii
pyydettäessä sääntöluonnoksen ja antaa lisätietoja.
Kaikkiin rahastoihin sovelletaan Liikesivistysrahaston
hallituksen vahvistamaa erikoisrahasto-ohjesääntöä.
Olemme myös laatineet yhteenvedon, joka sisältää perustiedot uusimmista erikoisrahastoista.
Ylös
|